Seinäjoen lukuohjaajakoulutuksen vieraskynä: Ulos mukavuusalueelta eli oppiiko vanha koira uusia temppuja - miksi osallistuin Seinäjoen lukuohjaajakoulutukseen

Törmäsin kirjailija Magdalena Hain twiittiin, jossa hän totesi pelkäävänsä sitä, että keski-iän myötä hänen ajatuksensa jähmettyisivät eikä sitä itse tajuaisi, vaan muuttuisi haluttomaksi oppimaan uutta, suvaitsemattomaksi “nykyajan kotkotuksia”-känkäksi. Magdalenan suhteen en ole huolissani, mutta omasta puolestani olen ja Magdalena sanallisti osuvasti minun suurimman pelkoni. Olen ollut kirjastoalalla lähes kaksikymmentä vuotta ja elänyt huomattavasti pitempään eli kuulun todellakin riskiryhmään. Pelkään koko ajan löytäväni itseni tokaisemasta: “johan sitä on kokeiltu”, lause, joka minusta on muutosvastarinnan peruskiviä. Eli siksi ulos mukavuusalueelta ja hallitsevista introverteistä luonteenpiirteistäni huolimatta lukuohjaajakoulutukseen!

Kirjastotyö on mielenkiintoista ja arjessakin riittää haasteita. Esimiehelle riittää hallinnollista byrokratiaa, johon voi vaikka hukkua. Siksi on helppoa unohtua pyörimään vanhoihin rutiineihin ja välttää lisähaasteita. Kaikkina näinä kirjastoalalla viettäminäni vuosina on etsitty keinoja innostaa lapset ja nuoret lukemaan ja on oltu huolissaan erityisesti poikien lukutaidon tasosta. Eli kaikki koulutus, missä on mahdollisuus oppia uusia keinoja saada ihmiset tarttumaan kirjaan, on minusta kiinnostavaa ja lukuohjaajakoulutuksen esittelytekstit olivat todella kiinnostavan tuoreita. Epämukavuusalueelle venymistä lukuohjaajakoulutukseen osallistuminen oli siksi, että on helppoa suositella kirjallisuutta sellaiselle, joka jo harrastaa lukemista ja on jo lähtökohtaisesti vastaanottavainen. Tai jonka voi edes saada lukemaan oppivelvollisten kuuluvien suorituspakkojen kautta. Mutta miten uskaltaa lähestyä niitä ihmisiä, joilla ei ole sen enempää omasta halusta kuin ulkoisesta pakostakaan mitään tarvetta tulla kirjastoon?

Aika kovista odotuksista huolimatta olen yllättynyt, kuinka valtavasti innostuin meille esitellyistä menetelmistä. Sanataide on aina tuntunut kovin kaukaiselta menetelmältä minulle, koska en todellakaan ole mikään tekstintuottaja. Viettäisin vaikka kaiken aikani vinkkaamalla kirjoja ja lukemalla lisää, mutta sanoilla leikittely on suorastaan pelottavaa! Siinähän joutuu laittamaan itsensä todella likoon! Siksikin uskon näiden menetelmien tehoon niin paljon. Jos minä innostuin, niin miksi ei kuka tahansa muukin! Uskon vahvasti löytäneeni lukuohjauskoulutuksesta uusia työkaluja, joilla saan ihmiset kiinnostumaan kirjastosta ja joista on portiksi lukuharrastukseen.

Tämä koulutus sattui ikävä kyllä keskelle korona-aikaa ja kärsi ainakin omalla kohdallani todella paljon sulusta ja rajoituksista. Eli miten ohjata, kun ohjattavia ei saa tavata. Yksi vastaus olisi tietenkin kokoontuminen verkossa, mutta siihen olen liian epävarma sekä lukuohjaustaidoiltani että videoyhteydellä esiintymisessä. Eli kokeiluja suurempi opitun käyttöönotto jää innostuksesta huolimatta odottamaan normaalimpia aikoja, vaikka juuri nyt olisi erityisen tärkeää saada ihmiset löytämään kirjaston palvelut, tarinoiden lumo ja kirjallisuuden avartava vaikutus. Juuri nyt olisi tarpeellista heittäytyä tarinoiden vietäväksi ja unelmoida mahdottomista, koska se auttaa kestämään epävarmuutta.

Niin, ja muuten. Se “sitä on jo kokeiltu”. Ajat muuttuvat. Ehkä niitä joskus epäonnistuneita kokeiluja kannattaa kokeilla uudelleen. Ehkä juuri nyt on niiden aika onnistua.

Kirjoittaja: Sari Seitajärvi