Turun lukuohjaajakoulutuksen vieraskynäkirjoitus: Lähisanailua nuorten kanssa

Kun joulukuun kolmas päivä vuonna 2019 valkeni, oli pakkasta ja lunta leijaili hiljalleen. Kylmästä ja jännityksestä tutisten lähestyin nuorten aikuisten kohtaamispaikka Narikan ovea. Kahvin tuoksu leijaili nenään, kun astuin ovesta sisään. Nuorisoneuvoja laittoi aamupalaa valmiiksi tulijoille ja etsivä nuorisotyöntekijä jutteli leppoisasti niitä näitä. Tunnelma oli rento, jännitys karisi heti kättelyssä. Pikkuhiljaa muutama nuori aikuinen saapui paikalle. Kokoonnuimme ison pöydän ääreen porukalla ja kahvin äärellä aloimme tutustua toinen toisiimme. Juttua riitti niin paljon, että olin viedä seuraavilta vierailta heidän aikansa.

Lukuohjaajakoulutuksen toisena lähipäivänä meitä tulevia lukuohjaajia johdateltiin sanataiteen pariin. Saimme tietää, miten sanataiteen keinoin voidaan houkutella lukemattomia nuoria aikuisia tarinoiden äärelle. Ideoita ja välineitä tuli paljon, mutta minä hämmennyin täysin. Olen tehnyt hieman sanataidejuttuja alakoululaisten kanssa, ja he lähtevät yleensä innolla mukaan. Mutta, että koettaisin tehdä samaa sellaisten nuorten aikuisten kanssa, joita ei lukeminen kiinnosta. Mikä ihme voisi olla se juttu, jolla saisi heidät houkuteltua mukaan ja innostumaan tarinoiden kiehtovasta maailmasta. Kun vinkkaan lapsille ja nuorille, voin luottaa tarinan vetovoimaan. Mutta nyt en voinut tukeutua totuttuun. Nyt oli ravisteltava kunnolla omia työtapoja ja ajatuksia, oli mentävä kohti uutta ja tuntematonta.

Syvennyin etsimään erilaisia sanataiteen harjoituksiin ja valitsin muutaman mielenkiintoisen vaihtoehdon esiteltäväksi Narikkalaisille. Tarjosin heille reseptipajaa, salaliittoteoriapajaa, protestilaulupajaa ja jopa pakohuoneen suunnittelua. Jätin heidän päätettäväkseen mitä he haluavat tehdä ja he saivat miettimisaikaa seuraavaan tapaamiskertaan. He valitsivat protestoimisen. Huippumielenkiintoisia aikoja olisi siis luvassa.

Protestilauluihin parhaiten käsiksi pääsee, noh, kuuntelemalla ja tulkitsemalla toisten tekemiä lauluja. Niinpä me sitten seuraavalla kerralla teimme näin. Hectorin Palkkasoturi ja Ismo Alangon Kun Suomi putos puusta pääsivät aikamoisen käsittelyn kohteeksi. Pohdittavaa riitti, kun mietimme esimerkiksi mitä Alanko lienee tarkoittanut riimitellessään näin: ”Kun Suomi putos puusta kaikki kävi äkkiä ei nähty itse sikaa eikä edes säkkiä”.

Kun tulkitsemiset oli tulkittu, pyysin nuoria sekä ohjaajia miettimään omia ärsytyksen aiheita tai asioita, jotka ovat oikaisemisen tarpeessa. Itseäni oli siinä aamuna töihin tullessa lähinnä ärsyttänyt maantien surkea kunto, mutta nuoret olivat paljon isompien asioiden äärellä.

Helmikuussa ehdimme kokoontua vielä kerran, ja tällä kertaa olin kutsunut ryhmän kirjastoon. Nyt oli tarkoitus kääriä hihat ja tarttua varsinaiseen tehtävään. Oli päätettävä, miten protestilaulu tehdään ja mistä aiheesta. Ryhmäni päätyi protestoimaan median lietsomaa ilmastonmuutosahdistusta vastaan. Pääsimme hyvään alkuun, sanoitusta syntyi ja melkein tulikin ratkaistua lääke ilmastonmuutosahdistukseen.

Maaliskuussa meidän piti jatkaa laulun riimittelyä ja edetä jopa äänittämiseen asti, mutta sitten koko maailma hiljeni.

 

Kirjoittaja: Anu Niemenpää, Urjalan kirjasto