Turun lukuohjaajakoulutuksen vieraskynäkirjoitus: Lukuohjaus kymppiluokalle
Toteutimme lukuohjauksemme Turun kristillisen opiston kymppiluokalle. Päätimme tehdä lukuohjauksen yhdessä, mikä olikin hyvä ratkaisu, koska kristillisen opiston kymppiluokassa on yli 20 oppilasta.
Lukuohjauksen toteutuminen lähti liikkeelle yhteydenotolla Turun kymppiluokan opettajiin. Saimme erittäin positiivisen ja innostuneen vastaanoton ja ajankohdat lukuohjauksellemme saatiin sovittua hyvissä ajoin. Sovimme lukuohjaukselle kaksi tapaamiskertaa. Ensimmäisellä kerralla kävimme tutustumassa luokkaan heidän koulullaan, ja toinen kerta toteutettiin Turun pääkirjastolla.
Tutustumiskertaa varten teimme luokkalaisille kolme eri tehtävää. Oppilaat pääsivät täyttämään ”ystäväkirjaa”, kertomaan itseottamastaan valokuvasta ja järjestelemään kirjoja kiinnostavuuden mukaan. Tehtävien tarkoituksena oli tutustua oppilaisiin ja saada selville heidän kiinnostuksen kohteitaan. Jaoimme luokan kahtia ja pidimme molemmat oman työpajan puolikkaalle luokalle. Lopuksi kyselimme oppilaiden kokemuksia kirjastosta. Tutustumiskäynnin perusteella päätimme toteuttaa kymppiluokkalaisille kirjastokierroksen Turun pääkirjastossa.
Kirjastovierailun aluksi näytimme oppilaille lyhyen animoidun videon kirjastoluokista, jonka jälkeen lähdimme kierrättämään luokkaa ympäri kirjastoa näyttäen heille sellaisia paikkoja, ja aineistoa mikä heitä erityisesti kiinnosti. Lopuksi he etsivät itseään kiinnostavan kirjan ja esittelivät sen muille. Oppilaat pääsivät samalla halutessaan valmistelemaan koulutehtävää (elämäkerran lukeminen), ja saivat tarvittaessa apua tiedonhakuun. Joidenkin oppilaiden kirjastokortit uusittiin, joillekin hankittiin kirjastokortti ja toisten tietoja kirjastojärjestelmässä päivitettiin.
Aivan lukuohjauksen suunnittelun alkuvaiheessa asetimme itsellemme tavoitteet. Tavoitteemme olivat, että kymppiluokan oppilaat oppisivat jotain uutta kirjastosta, lukuohjaus olisi heille positiivinen kokemus ja että me ohjaajina saisimme kokemusta tällaisten ohjausten vetämisestä. Nämä tavoitteet täyttyivät hienosti. Opimme itse ehdottomasti paljon ohjaustilanteen vetämisestä, ja saimme lisäkokemusta tällaisesta toiminnasta. Ilman koulutusta emme olisi ymmärtäneet ryhmään tutustumisen tärkeyttä. Kymppiluokan opettaja kertoi, että oppilaat olivat antaneet kurssipalautetta, että he olivat oppineet kirjaston käyttöä. Kymppiluokkalaisia on myös näkynyt nuortenosastolla lukuohjauksen jälkeen. Tärkein seuraus lukuohjauksesta on se, että kirjaston ja kymppiluokan yhteistyö jatkuu tulevaisuudessakin. Kristillisen opiston kymppiluokalla ei ollut aiempaa kontaktia kirjastoon.
Kirjoittajat: Milla Mistola, Turun kaupunginkirjasto & Karla Lautamäki, Turun ammattikorkeakoulu