Lukeminen digitalisaation aikakaudella

“Tekstien ja informaation määrä on lisääntynyt digitalisaation myötä lähes äärettömäksi.” Tämän kaltaisia viestejä vastaanotamme nykyään lähes päivittäin. Informaatio ja digitalisaatio herättävät usein huolestuneisuutta julkisessa keskustelussa, mutta mitä ne käytännössä tarkoittavat maailmassa, jossa elämme?

Näillä kysymyksillä näyttää olevan ensiarvoinen merkitys myös lukemisen tulevaisuudelle. Mikä on lukemisen ja tiedon paikka maailmassa, jossa mistä tahansa aiheesta on tarjolla enemmän tietoa kuin yksittäinen ihminen kykenee käsittelemään elämänsä aikana?

Samaan aikaan tietokoneet kykenevät käsittelemään sekunneissa yhä suurempia määriä informaatiota ja tekemään sen perusteella johtopäätöksiä. Datankeruuseen perustuva markkinointi pyrkii toimimaan nopeasti ja refleksiivisesti tietokoneiden suorittamien data-analyyseihin pohjautuen. Yritysten selviytymiselle ja kasvulle kyky mukautua ja vastata kuluttajien tarpeisiin on yhä olennaisempaa.

Lukeminen taas on olemuksellisesti hidasta. Se on vuorovaikutusta, joka tapahtuu lukijan minuuden ja tekstin välittämien uusien tietojen ja näkökulmien välillä. Tämä vaatii keskittymistä ja aikaa. Uuden tiedon saavuttamiseen ei ole oikoteitä.

Mediatutkija Mark Andrejevic kirjoittaa muutoksista, jotka informaatioteknologia meissä aiheuttaa. Hän hyödyntää slovenialaisen filosofi Slavoj Žižekin ajatuksia symbolisen tehokkuuden heikkenemisestä. Teorian mukaan symbolit kuten kieli toimivat pohjimmiltaan representaatioiden kautta. Toimiakseen tieteellinen tieto vaatii etäisyyttä kuvaamiinsa kohteisiin nähden. Filosofia on jo Platonista lähtien olettanut, ettemme voi milloinkaan saada täysin varmaa ja objektiivista tietoa maailmassa havaitsemistamme kohteista.

Näin myös tieteellisen tiedon kieli joutuu kuvaamaan kohteitaan etäältä ja osoittamaan omaa epävarmuuttaan. Näin myös luonnontieteissä, joita kutsutaan usein positivistisiksi ja objektiivisiksi tieteiksi. Myös niin sanotut ”kovat tieteet” joutuvat toisinaan muuttamaan tai kumoamaan aiemmin varmoja teorioita.

Andrejevic kuitenkin esittää, miten informaation lisääntyminen ja postmodernin kritiikin käsitteiden kansankielistyminen on asettanut symbolien tehokkuuden kyseenalaiseksi. Kaikki tieto mistä tahansa kohteesta on jatkuvasti saatavilla, vailla kriittistä arviointia. Lukijalla on siis vastassaan loputon määrä tietoa, joista hän joutuu valitsemaan vain murto-osan tarkemman lukemisen kohteeksi. Tätä tehtävää mutkistaa entisestään postmodernistiselle kritiikille tyypillinen epäusko hallitsevia rakenteita kohtaan. Kasvava tietoisuus maailman rakentumisesta kielen kautta herättää epäluuloja sen kykyyn kuvata todellisuutta luotettavasti. Yksinkertaistettuna ja popularisoituna valtaan, kieleen ja maailman sosiaalisen rakentumiseen keskittyneet postmodernin filosofian ja yhteiskuntatieteen käsitteet saavat muodon salaliittoteorioissa, jotka asettavat kaiken tiedon tulkinnanvaraiseksi.

Oman maailmankuvan ja mielipiteen rakentamien tällaisessa ympäristössä on haastava tehtävä kenelle tahansa meistä. Näin on kuitenkin erityisesti heillä, joille lukeminen on jo ennestään haastavaa ja epämiellyttävää. Miten informaatiotulvan keskellä toimii ihminen, jolle lukeminen ei muutoinkaan ole itsestäänselvyys? Entä millaisin keinoin meidän tulisi tukea tällaista henkilöä ympäristössä, jossa lukemista ja tiedonhankintaa edellyttävät tehtävät muuttuvat yhä monimutkaisemmiksi?

Lukemisen muutosta digitalisaation aikana tutkinut neuropsykologi Maryanne Wolf esittää lukemisen olevan muutoksessa. Wolfin mukaan emme voi enää puhua lukemisesta yhtenä toimintana, joka toimii lukemisen välineestä riippumatta samalla tavoin. Wolfin ajatuksia tukevat myös E-kirjojen ja printtikirjojen lukemista tutkineen Anna Mangenin tutkimus, jossa koehenkilöinä toimineiden collegeopiskelijoiden huomattiin lukevan huolimattomammin ja silmäilevämmin E-laitteilta kuin lukiessaan painettua kirjaa. Digitaalinen ruutu tekstin alustana näyttää ohjaavan erilaiseen lukutapaan kuin perinteiset painotuotteet.

Wolf esittääkin ratkaisuksi kahden erilaisen lukutaidon kehittämistä käytettäväksi eri tilanteisiin. Kevyttä silmäilevää lukemista voidaan nähdä hyödyllisenä erilaisissa digitaalisissa ympäristöissä osana tiedonhakua tai kevyitä tekstilajeja, kuten sähköposteja tai tekstiviestejä luettaessa. Kevytlukemisesta olisi todennäköisesti hyötyä myös informaatiotulvan kesyttämisessä. Tarjolla olevista teksteistä tarkemman lukemisen kohteeksi voi siis valita ne, jotka silmäilevän lukemisen perusteella vaikuttavat hyödyllisiltä; lukemisen strategia, jota monet harjaantuneemmat lukijat jo käyttävätkin.

Olennaista on kuitenkin, että myös perinteisellä syvälukemisella näyttää olevan paljon etuja, joista ei tule luopua kevyemmän lukemisen kustannuksella. Siksi Wolf kirjoittaakin miten uudenlaista lukemista tulisi kehittää perinteisemmän lukemisen rinnalla.

Lukeminen perinteisessä merkityksessä on kehittynyt vuosituhansien aikana sellaiseksi kuin sen ymmärrämme nyt. Sillä on havaittu olevan lukuisia positiivisia vaikutuksia ihmisen empatiakyvyn kehittymiselle, kriittiselle ajattelulle ja minuuden kehittymiselle ja useille muille demokraattisen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan kannalta merkityksellisille taidoille.

Näiden taitojen pelastamiseksi meidän onkin opittava ymmärtämään muutosta ympäristössä, jossa lukeminen tapahtuu. Suuri osa kuluttamistamme teksteistä vastaanotetaan nykyisin verkon välityksellä. Tällaiset tekstit tukevat usein niin sanottua ”kevytlukemista”, joka perustuu silmäilylle ja selailulle. Jotta myös syvälukemisen tarjoamat hyödyt voidaan säilyttää, on kuitenkin opittava huomioimaan myös ne tekstit, jotka vaativat tarkempaa keskittynyttä lukemista. Meidän tulee oppia erottamaan erilaista lukemista vaativat tilanteet toisistaan ja vaihtamaan joustavasti kahden erilaisen lukemisen välillä.

Kirjoittaja: Sami Uusi-Hautamaa, Jyväskylän yliopisto