Käsitteet ja käsitykset kehittyvät käytössä

03.04.2019

Vierailimme työryhmämme kanssa 18.3.2019 Celiassa, joka on opetus- ja kulttuuriministeriön ylläpitämä saavutettavan kirjallisuuden ja julkaisemisen asiantuntijakeskus. Päällimmäisenä vierailulta jäi mieleen, että Celiassa puhutaan kuuntelemisen sijaan äänikirjojen lukemisesta. Tämän ajatuksen taustalla on erilaisten tekstimuotojen tasa-arvoistaminen.

Tämän päivän verkkosisällöissä ja -sovelluksissa tekstit sekä tarinat elävät erilaisina yhdistelminä. Sisältöjen määrä ja esitystavat saattavat luoda rauhattomuutta lukijaan. Uuden ja jatkuvasti muuttuvan tekstiympäristön keskellä haluamme hankkeemme avulla auttaa lukijoita saamaan selvää heille olennaisesta sisällöstä ja tehdä näkyväksi seikkailua tekstien parissa.

Rakentaessamme kirjastojen käyttöön Lukuohjaus-polkua, olemme kiinnostuneita nuorten aikuisten tavoista ja paikoista, joissa he viettävät aikaa, viestivät ja tarvitsevat lukutaitoa. Motivaatiolähtöisyys on hyvin tärkeää, kun tarkoituksenamme on tukea ja ylläpitää kiinnostusta lukemista kohtaan.

Lisäksi suhtaudumme lukutaitoon tärkeänä kansalaistaitona, joka edesauttaa elämän organisointia. Onnistumisen kokemukset sekä pärjääminen erilaisten tekstien parissa ruokkivat eteenpäin Lukuohjaus-polulla. Lukutaidolla on merkittävä rooli ihmiselämän ohjurina ja tavoitteenamme on antaa rohkaisua sekä intoa paneutua erinäisten tekstien kautta avautuviin polun käänteisiin.

Symbolit ja kuvat vievät kirjaimilta sijaa nykyviestinnässä. Tehokkuus ja tiiviys ovat olennaista nopeassa, ytimekkäässä sekä viihdyttävässä chättäilyssä. Elämme ajassa, jossa tekniikka ja kommunikoinnin tavat kehittyvät vauhdilla, johon emme ole tottuneet. Lukutaitoa myös koetellaan kehitysvauhdin myötä jatkuvasti ja siksi kaikelle tuelle sekä turvalle on tarvetta.

Kun päätä huimaa, on syytä muistaa:

Kestävää ei tehdä testaamatta.
Hetken tila voi olla pysähdys.
Kehitys kysyy:
– löytyykö kokeilunhalua?

Tässä työssä kutkuttavaa on olla vahvasti ajassa ja ihmisissä kiinni sekä keskustella aiemman kirjallisen kulttuurin kanssa.

Välittämistä ja vuoropuhelua moneen suuntaan.

Kirjoittaja: Simo Nieminen, Jyväskylän yliopisto