Kirjamessut - Onks mitään muut?
Turun kirjamessut on mainio coctail erilaisia tapahtumia ja toimintaa, joissa lukeminen on tavalla tai toisella mukana. Yksi ensimmäisistä ohjelmanumeroista koko messuilla oli Celia-palkinnon jako, jonka valintaan Celia oli kutsunut Lukemattomat, sillä vuonna 2019 palkinto kohdistettiin kirjaston teolle, jonka keskipisteenä on ollut nuorten aikuisten lukutaito. Ehdotuksia tuli melko niukasti verrattuna aikaisempiin vuosiin, mikä voi olla signaali siitä, että aihe on haastava. Vankilakirjastotyö nousi kuitenkin useasta ehdotuksesta esiin ja sitä oli perusteltu niin hyvin, että raati päätyi myöntämään Celia-palkinnon vankiloiden ja kirjastojen yhteistyöryhmälle. Ehdotuksista juuri vankilakirjastotyö kohdistui selkeimmin kohderyhmään, eli nuoriin aikuisiin, sillä suurin osa vangeista Suomessa on alle 40-vuotiaita.
Kuva: Johannes Koski, Celia
Kuva: Johannes Koski, Celia
Tilaisuuden ainoa kohokohta ei ollut upean yhteistyöryhmän palkitseminen, sillä ennen Celia-palkinnon jakoa julkaistiin Niemisen Simon tekemä räppi Onks mitään muut? Biisi kertoo nuorista, joita kirjasto voisi kiinnostaa, mikäli se tarjoaisi heille muutakin kuin kirjoja.
Kuva: Johannes Koski, Celia
Perjantai-iltapäivänä Lukukeskuksen järjestämässä paneelikeskustelussa toiminnanjohtaja Ilmi Villacís johdatti toimittaja Aleksis Salusjärven, Celia palkinnon noutaneen kirjastonhoitaja Irmeli Malka-Kanniston ja Ritva Hyttisen Lukemattomista keskustelemaan lukutaidosta keinona estää syrjäytymistä. Keskustelijoiden välillä ei ollut erimielisyyttä asiasta, mutta kiinnostavia painotuseroja kylläkin. Siinä missä Irmeli Malka-Kannisto näki, että lukutaidon vahvistumisen kautta vangeille avautuu uusia maailmoja, kuten opiskelu tai yhteydenpidon lapsiin tallennetun iltasadun muodossa, niin Aleksis Salusjärvi painotti yksilön kykyä voimakkaaseen ilmaisuun. Salusjärvi sanoi, että vankien tausta ei usein tätä käsitystä tue. Lukemattomien näkökulma puolestaan painotti tasa-arvoa ja kuinka juuri yleinen kirjasto voisi tarttua aikuisten heikon lukutaidon kohentamiseen ja tukea heikosti lukevia ihmisiä.
Kirjoittaja: Ritva Hyttinen, Turun ammattikorkeakoulu