Lukemattomia messuterveisiä Seinäjoelta!
Lukemattomat mahdollisuudet -hankkeen uusi roll up saatiin painosta juuri parahiksi Seinäjoen Opinlakeus-messuille. Roll upin peräänkuuluttamia avaimia koulutukseen ja työelämään etsikin tammikuun puolivälissä järjestetyillä kaksipäiväisiltä messuilta lähes 11 100 kävijää. Heistä suurin osa oli yhdeksäsluokkalaisia, ammatillisesta koulutuksesta valmistuvia, abeja, opettajia ja opinto-ohjaajia, mutta myös muita koulutuksesta kiinnostuneita nähtiin messuilla.
Messukävijöille oli tarjolla tietoa kotimaisista koulutusorganisaatioista opistoista ammatilliseen koulutukseen ja korkeakouluihin. Näytteilleasettajien järjestöjen, yhdistysten ja yritysten joukosta löytyi Lukemattomien iskuryhmä valmiina vastaanottamaan messuvieraat.
Lukemattomien messuosasto yhdessä Seinäjoen kaupunginkirjaston kanssa tarjosi muutoin hektisten messujen hulinaan rauhallisen keitaan sekä minikirjaston. Messuosastolla tarjoiltiin luovaa toiminnallista tekemistä tekstien parissa, haastettiin pohtimaan luettujen ja kirjoitettujen tekstien moninaisuutta sekä jaettiin hanke- ja messutietoutta. Päivät sisälsivät muun muassa innostavia ja ajatuksia herättäviä kohtaamisia nuorten ja aikuisten kanssa, lukuisia keskusteluja, jaettuja tarinoita, ajatuksia lukemisen ja kirjoittamisen merkityksestä sekä tehtyjä kirjastokortteja.
Vierailijoita innostettiin tikkaripalkalla jakamaan ajatuksiaan hankkeelle kahdesta aiheesta: mitä lukisit mieluiten ja mikä saisi sinut tulemaan kirjastoon. Ilahduttavasti lähes 300 messukävijää jätti vastauksensa hankkeen minikyselyyn ja saatujen vastauksien purkaminen oli vähintään yhtä jännittävää ja mielenkiintoista kuin messukeskusteluissa kertyneet kokemukset! Vastauksista nousi esille joitakin selvästi suosituimpia aihepiirejä. Eniten mielenkiintoisista sisällöistä tuntuivat kiinnostavan fantasia, scifi, kauhu ja jännitys, mutta myös elämäkerrat, vieraskieliset aineistot, uutiset, sarjakuvat, huumori sekä erilaiset sosiaalisen median sisällöt.
Mieluisan lukemisen löytämisessä vastaajia piti kuitenkin usein muistuttaa erilaisten tekstien moninaisuudesta. Moni yhdisti ajatuksen lukemisesta vain perinteisten, painettujen kirjojen ja kaunokirjallisuuden lukemisen ja muita meitä ympäröiviä tekstejä ei helposti mielletty lukemiseksi. Messuosastolla pyrimmekin murtamaan tätä ajatusta ja ajattelemaan lukemista ja tekstitaitoja laajemmin. Yksi mieleen painuneimmista keskusteluista käytiin kahden nuoren miehen keskinäisenä sananvaihtona tämän kysymyksen äärellä:
”En mä voi tähän vastata, en mä lue kirjoja.” ”Miten niin? Luethan sä. Luethan sä koko ajan sitä koodiakin mitä me kirjoitetaan. Ja kirjoitat sitä. Ja kun pelataan verkossa, niin luethan sä ja kirjoitat siihen chattiinkin koko ajan. Eiks se oo lukemista? ”
Mikä taas saisi vastaajat suuntaamaan askeleensa kirjastoon -vastauksissa mainittiin erilaiset tapahtumat ja toiminta, tunnetut esiintyjät ja vieraat, mutta yllättävän paljon kaivattiin rauhallisia luku- ja työskentelytiloja. Lukuisia mainintoja saivat myös kaverit sekä itseä kiinnostavat aineistot opintoihin tai vapaa-aikaan liittyen.
Kertyneet vastaukset ovat hieno lisä hankkeen keräämään tietopääomaan nuorten aikuisten ajatuksista heitä kiinnostavista teksteistä sekä kirjaston palvelutarjonnasta. Tuloksia tullaan hyödyntämään Lukemattomat mahdollisuudet –hankkeen toimintojen suunnittelussa ja kehittämisessä. Seinäjoen ammattikorkeakoulun ja kaupunginkirjaston hanketiimien puolesta iso kiitos kaikille messuosastolla vierailleille!
Kirjoittaja: Satu Salmela, Seinäjoen ammattikorkeakoulu