Lukuohjaajakoulutuksen kuulumisia
Kirjastoammattilaisille suunnattu lukuohjaajakoulutus on yksi osa Lukemattomat mahdollisuudet -hanketta. Koulutus toteutettiin syksyllä 2019 Turussa ja tammikuusta 2020 se alkoi Seinäjoella. Lukuohjaajakoulutuksen tavoitteena on ollut lisätä ymmärrystä nuorten aikuisten heikosta lukutaidosta ja antaa osallistujille valmiuksia ja työkaluja suunnitella, toteuttaa ja arvioida nuorten aikuisten ryhmille suunnattuja lukuohjaustilanteita. Molempiin koulutuksiin on osallistunut kaksikymmentä kirjastolaista.
Turun koulutus maalissa
Lukuohjaajakoulutus alkoi Turussa lokakuussa 2019 ja ensimmäisen kerran tunnelmia on kirjoitettu aikaisemmin tässä blogissa. Koulutukseen sisältyi kolme lähipäivää, kaksi verkkotapaamista sekä osallistujien itsenäistä ohjauksen harjoittelua valitun ryhmän kanssa. Toteutetuissa ohjaustilanteissa olennaista oli ryhmään tutustuminen ja sen mielenkiintojen ja tarpeiden tuntemaan oppiminen. Tutustumisen jälkeen ryhmän kanssa toteutettiin osallistavia sanataidetyöpajoja. Ohjauskokemuksia reflektoitiin ja arvioitiin koulutuksessa suullisesti ja kirjallisesti. Yhden lähipäivän teemana olivat menetelmät ja niistä oltiin erityisen kiinnostuneita. Turun koulutuksessa mukana olleiden vieraskynäkirjoituksia, joissa kerrotaan ohjauskokemuksista, on myös julkaistu tässä blogissa.
Seinäjoen koulutus vaiheessa
Tammikuussa sama koulutus polkaistiin käyntiin Seinäjoella. Koulutus oli tarkoitus toteuttaa samanlaisena kuin Turussa, mutta kevään 2020 poikkeustilanne muutti suunnitelmia. Kolmas lähipäivä vaihtui toukokuussa pidettäväksi webinaariksi. Jo sovitut ryhmien ohjaustapaamiset siirtyivät myöhempään ajankohtaan. Päätettiin järjestää syyskuussa 2020 vielä yksi lähipäivä, johon kutsutaan sekä Turun että Seinäjoen lukuohjaajakoulutuksessa mukana olleet, eli yhteensä noin 40 kirjastoammattilaista eri puolilta Suomea. Molempien koulutusten yhteistä lähipäivää olikin toivottu palautteessa, joka Turun koulutukseen osallistuneilta kerättiin. Nyt siihen tarjoutuu oivallinen tilaisuus.
Aktiivisesta pedagogiikasta ja osallistavista menetelmistä
Lukuohjaajakoulutuksessa on pohdittu paljon, sekä yhteisissä lähitapaamisissa että opiskelijat tehtävässään, aktiivisen pedagogiikan käsitettä ja merkitystä. Ohjattavaan ryhmään tutustuminen on tärkeää. Samoin kuin aito kiinnostus oppia tuntemaan ryhmän jäsenten mielenkiinnon kohteita. Siltä pohjalta voidaan valita juuri sille ryhmälle sopivat osallistavat menetelmät. Ohjaustilanteessa tärkeää on vuorovaikutus, aktiivinen läsnäolo, kyky lukea tilannetta ja mukauttaa suunnitelmaa.
Osallistavista, taidelähtöisistä menetelmistä on lukuohjaajakoulutuksessa jo tähän mennessä saatu tuntumaa ja niitä on myös harjoiteltu ja testattu lähiopetuksessa ja toteutetuissa ohjaustilanteissa. Turussa koulutuksen osallistujat lähtivät rohkeasti kokeilemaan menetelmiä erilaisten ryhmien kanssa. Seinäjoella useimmat ovat vielä suunnitteluvaiheessa, mutta jo nyt voi todeta, että sama innostus uuden kokeilemiseen välittyy Seinäjoen porukastakin.
Mitäs nyt? Voiko lukuohjausta tehdä verkossa?
Seinäjoen lukuohjaajakoulutuksessa on saatu toteuttaa aktiivista pedagogiikkaa siltäkin osin, että kevään 2020 poikkeustilanne pakotti meidät kouluttajat mukauttamaan jäljellä olevaa lukuohjaajakoulutuksen toteutusta. Pohdittiin, mitä voidaan siirtää verkkoon. Lähipäivän mukauttaminen webinaariksi onnistuu kyllä, mutta kuinka lukuohjaus sujuu verkossa? Tämä pohdinta on edelleen meneillään ja keräämme hyviä käytäntöjä ja ideoita lukuohjaukseen soveltuvista verkkotyökaluista. Osa ryhmäläisistä aikoo myös kokeilla ohjausta verkossa vielä tämän kevään aikana. Myös toukokuun webinaarissa jatkamme asian työstämistä.
Hyvät käytännöt jakoon
Lukuohjaajakoulutuksessa on ilahduttavasti ollut mukana kirjastolaisia eri puolelta Suomea. Koulutuksen jälkeen osallistujat ovat toivottavasti edelleen innostuneita tavoittamaan ja ohjaamaan uudenlaisia ryhmiä. Myös sellaisia ryhmiä, joita ei kirjastoissa useinkaan näy. Lukuohjauksessa saatuja hyviä kokemuksia on tarkoitus jakaa ja levittää muihinkin kirjastoihin. Koulutuksessa mukana olleet ovat siinä avainasemassa ja syyskuun lähiopetuspäivä tarjoaa luontevan mahdollisuuden verkostoitumiseen. Lukulux-verkkokäsikirjasta, joka tämän vuoden aikana julkaistaan, löytyy tietoa lukuohjauksen toteuttamisesta, videoita ohjauskokemuksista ja runsaasti menetelmävinkkejä.
Kirjoittaja: Sari Mäkinen-Laitila, Seinäjoen ammattikorkeakoulu