Nuorten aikuisten lukemaan innostaminen – kantapään kautta koottu do’s and dont’s -lista

15.04.2019

”Näytäks mä v*ttu siltä et mä ikinä mitään piirtelen?”

Nuoren, kiukkuisen naisen lausahduksesta voin päätellä, että sarjakuvan tekeminen ei häntä työmuotona miellytä. Onneksi osa ryhmäläisistä on upputunut sarjakuvien maailmoihin: yksi täyttää tyhjiin ruutuihin epäonnisen dinosaurusvauvan tarinaa. Toinen kuvaa Ipadilla Kamalan luonnon hahmoja, ja tekee omaa versiotaan lampaan seikkailusta lievästi sanottuna sekavissa tiloissa.

Mitä me tehtäis ens kerralla?

”No ei ainakaan piirretä tai kirjoteta tai lueta.”

Sanataideharjoitukset eivät kirvoita riemunkiljahduksia kaikissa, mutta monet nauttivat itseilmaisusta tekstien avulla. Lukeminenkaan ei ole kaikkien juttu, ainakaan perinteisten kovakantisten romaanien lukeminen. Sen sijaan esimerkiksi maksuton äänikirjapalvelu Celia on herättänyt kevään aikana tapaamissani ryhmissä runsaasti mielenkiintoa.

Vierailen kevään aikana paikoissa, joissa kokoontuu työelämän ja opintojen ulkopuolella olevia nuoria aikuisia. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi kohtaamispaikat, opintoihin valmentavat ryhmät, starttipajat, tukiryhmät ja vankilat. Tavoitteenani on suunnitella nuoria aikuisia kiinnostavia, tekstien äärelle innostavia työmuotoja sekä kirjastoihin että laajasti eri yhteyksissä hyödynnettäväksi. Suunnittelu toteutetaan nuorten aikuisten ja heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten kanssa.

Nuorten aikuisten innostaminen tekstien äärelle on aarteenetsintää, joskus jopa hakuammuntaa. Eräässä ryhmässä esimerkiksi innostuttiin kirjeiden kirjoittamisesta tuntemattomille. Ryhmä jalkautuu myöhemmin keväällä kirjastoon toimittamaan kirjeet valitsemiensa kirjojen väliin. Osallistujat kuvittelivat henkilön, joka mahdollisesti löytää kirjeen, ja suuntasivat hänelle pienen, rohkaisevan viestin. Toisessa ryhmässä puolestaan kirje tuntemattomalle oli niin absurdi ajatus, että melkein nousi häpeän puna poskille sen ehdottamisesta. Innostavat harjoitukset ja aiheet löytyvät vain kokeilemalla. Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että toimivat työmuodot lukemiseen ja kirjoittamiseen innostamisessa ovat hyvin yksilöllisiä ja ryhmäkohtaisia.

Yhteneväisiä piirteitä nuorten aikuisten lukemaan innostamisessa kuitenkin on. Ensinnäkin, huolellinen tutustuminen ryhmään ja aito mielenkiinto osallistujia kohtaan tuottavat onnistuneita hetkiä tekstien äärellä. Uuden ryhmän toimintojen keskelle ei kannata rynnätä valmiiden työpajakokonaisuuksien kanssa ja kuvitella, että omasta mielestä fantastinen idea sytyttäisi kaikille osallistujille tulenpalavan tarpeen kirjalliseen itseilmaisuun ja lukemiseen. Olenkin pyrkinyt kahvittelemaan vähintään pari kertaa jokaisen ryhmän seurassa ennen varsinaisia ohjattuja työpajoja. Työpajojen aiheet ja työmuodot on helpompi koostaa osallistujien kokemusmaailmasta käsin.

Toinen yhdistävä piirre liittyy tarpeeseen ilmaista itseä ja kommunikoida tekstien välityksellä. Lähes tulkoon kaikissa kohtaamissani ryhmissä syntyneet ehdotukset liittyvät oman äänen saamiseen kuuluville sekä kohtaamisiin ja ajan viettoon yhdessä. Erässä paikassa osallistujat toivoivat esimerkiksi mahdollisuutta suunnitella musavisa vangeille tai kirjaston asiakkaille. Ryhmistä on myös noussut toive ohjatulle ryhmätoiminnalle kirjastossa, jossa voisi kohdata toisia nuoria aikuisia ja vaihtaa ajatuksia.

Kolmanneksi, työelämän ja opintojen ulkopuolella olevat nuoret aikuiset kokeilevat tekstien äärellä viihtymistä sitä todennäköisemmin, mitä turvallisempi ympäristö kokeiluille on. Siksi lukemaan innostamista kannattaa tehdä niissä paikoissa, joissa nuoret aikuiset käyvät: kohtaamispaikoissa, tukiryhmissä sekä työllisyys- ja sosiaalipalveluissa. Kirjasto voi olla tällainen turvallinen ja tervetulleeksi toivottava tila vähän lukevalle nuorelle aikuiselle. Kirjasto voi tarjota toimintaa, joka kannustaa itseilmaisuun ja vuorovaikutukseen tekstien välityksellä.

Syksyllä Turun kaupunginkirjastolla testataan nuorille aikuisille suunnattua ryhmätoimintaa. Mukaan voi tulla ohjaajan kanssa tai itsenäisesti. Tapaamisissa työstetään pieniä tekstejä nuorten aikuisten toivomilla teemoilla ja menetelmillä sekä etsitään uusia innostuksen lähteitä. Ryhmätoimintaan ovat tervetulleita kaikki 16-35 -vuotiaat. Lisätietoa toiminnasta on luvassa kevään aikana.

Kirjoittaja: Veera Kivijärvi, Turun kaupunginkirjasto