Selkokirjat mukaan lukemattomien työpajoihin
Miten selkokirjoja voisi käyttää sanataideharjoituksissa? Miten selkokirjat saisi osaksi nuorten aikuisten lukutaidon tukemista? Mistä löydän selkokirjoihin liittyviä harjoituksia?
Tällaisiin kysymyksiin annettiin vastauksia Seinäjoen kaupunginkirjastolla tiistaina 10.3. järjestetyssä selkokirjallisuuskoulutuksessa. Koulutus oli suunnattu erityisesti nuorten aikuisten ja aikuisten kirjastopalveluiden parissa työskentelevälle kirjaston henkilökunnalle ja paikalle oli saapunut myös esimerkiksi lasten ja nuorten palveluista vastaavia kirjastolaisia.
Selkokirjat ovat selkokielellä kirjoitettuja tai selkokielelle mukautettuja, helppolukuisempia kirjoja. Selkokirjoista hyötyvät esimerkiksi lukivaikeuden omaavat lukijat, mutta selkokirjat sopivat myös niille lukijoille, jotka eivät jostain syystä pysty tai tahdo lukea paksuja kirjoja. Selkokirjallisuutta eli selkoromaaneja, -novelleja, -runoja, -tietokirjoja ja muita teoksia on kirjastoissa yleensä jonkinlainen valikoima ja koulutuksessa pyrittiinkin rohkaisemaan kirjastolaisia niiden käyttöön lukutaidon kehittämiseen liittyvässä toiminnassa ja harjoituksissa.
Koulutuksessa esiteltiin erilaisia selkokirjoja ja annettiin vinkkejä siihen, miten selkokirjoja voisi hyödyntää työpajoissa, joissa on mukana lukemaan tottumattomia aikuisia. Kirjastolaisille annettiin vinkkejä siihen, miten selkokirjaa voi käyttää sanataideharjoituksissa työpajoissa ja samalla auttaa lukemaan tottumattomia lukutaidon kehittämisessä. Koulutuksessa harjoiteltiin esimerkiksi runojen tekemistä selkokirjan sivuilla olevista sanoista poimimalla.
Koulutuksessa korostettiin myös sitä, että selkokirjojen käytöstä kannattaa tehdä omassa työssä normaalia ja niitä kannattaa ottaa mukaan vaikkapa kirjavinkkauksiin yleiskielisten kirjojen rinnalle aina kun mahdollista. Selkokirja ei saisi olla tabu, eikä kirjastolaistenkaan kannata luoda kuvaa siitä, että lukutaitoiset eivät voisi lukea selkokirjoja tai että selkokirjojen kohderyhmä olisi muutenkaan tiukkaan rajattu. Päinvastoin, selkokirjat sopivat myös esimerkiksi kiireisille, jotka tahtovat saada saman informaation kirjasta lyhyemmän kaavan mukaan. Selkokirjat sopivat myös oivasti heille, jotka ovat vielä harjaantumattomia lukemaan paksuja kirjoja. Lukuharrastus on hyvä aloittaa selkokirjoista.
Tärkeintä kirjastolaisten olisikin tutustua myös itse selkokirjallisuuteen ja lukea vaikka pari selkokirjaa itsekin. Avoin suhtautuminen selkokirjallisuuden lukemiseen auttaa myös lukemaan tottumattomia tarttumaan kevyemmin helppolukuiseen kirjaan sekä löytämään tiensä tarinoiden maailmaan ja hyvän harrastuksen pariin.
Kirjoittaja: Minttu Herala, Seinäjoen kaupunginkirjasto