Turun lukuohjaajakoulutuksen vieraskynäkirjoitus: Frisbeegolfia, kevytmoottoripyöriä, rakennekynsiä ja bullet journalia

19.05.2020

Novida-ammattioppilaitoksen opiskelijat kävivät tutustumassa kirjastopalveluihin. Tapahtuma oli osa Lukeva Lieto -projektia, jonka tavoitteena on innostaa lukemattomiakin lukemaan.

Opiskelijat olivat etukäteen kertoneet kiinnostuksen kohteistaan. Otsikossa mainittujen lisäksi oppilaat harrastivat videopelejä, musiikin tekemistä ja kuntosalia. Myös autot, koirat ja kissat sekä jääkiekko kiinnostivat. Kaikista kiinnostuksen kohteista löytyi kirjoja, joita nostettiin esille hyllyjen päälle.

Opiskelijat tulivat kirjastoon kolmena ryhmänä. Mukana oli rakennusalan, sähköalan sekä sosiaali- ja terveysalan opiskelijoita. Yhteensä heitä oli 60 opiskelijaa ja äidinkielen opettaja. Tavoitteena oli tutustuttaa ryhmät kirjastopalveluihin, tiloihin ja lainattavaan aineistoon.

Oppitunnin mittaiseen esittelyyn kuului kirjasto, omatoimialue, logistiikkatilat ja satuhuone. Lisäksi puhuttiin aineiston varaamisesta, Celia-kirjastosta, selkokirjoista, podcasteista, omatoimikirjaston käytöstä sekä tietysti lukemisesta yleensä. Sote-ryhmän kanssa käytiin läpi myös tulevien satutuntien kirjoja ja materiaalia.

Opiskelijoiden joukossa oli toki muutamia lukijoitakin. Huomattavasti suositumpaa tämän kohderyhmän keskuudessa kuitenkin oli Netflixin seuraaminen. Kirjastostakin voi lainata DVD- ja blu ray -elokuvia. Myös Kirjastokinon tarjonta on käytettävissä kirjastokortilla. Sen valikoima on kuitenkin valitettavasti aika suppea kaupalliseen tarjontaan verrattuna.

Opettajan ollessa mukana kirjastovierailuilla tilanteet olivat melko oppituntimaisia. Toisaalta kaikki opiskelijat tulivat paikalle ajoissa ja seurasivat esittelyä, vastailivat kysymyksiin ja tutkivat kirjaston aineistoa. Yksi ryhmä löysi urheilukirjojen hyllystä lukemista niin pitkäksi aikaa, että he jäivät vielä tunnin jälkeenkin tutkimaan biljardilyöntien saloja. Ammattioppilaitoksen käytävältä nimittäin kuulemma löytyy välituntien suuri suosikki biljardipöytä.

Yhden tapaamisen aikana oppilaisiin ei ehtinyt tutustua. Ammattioppilaitoksen opiskelijoiden kirjastopalveluihin tutustuttaminen tulee toivottavasti jäämään pääkirjaston vuotuiseen toimintaan Lukeva Lieto -projektin jälkeenkin. Jatkossa tilanteeseen kannattaa lisätä jokin toiminnallinen metodi. Ehkä sanabingo voisi toimia. Sanabingossa oppilaille jaetaan ruudukko, jossa on esittelyssä käytettyjä sanoja ja ensimmäisenä bingorivin saanut voittaa jonkin palkinnon. Kirjaston palvelujen tuntemista voisi etukäteen mitata Kahoot-tietovisan avulla. Jääkaappirunous saattaisi olla yksi kokeilemisen arvoinen toiminnallinen työkalu tälle kohderyhmälle.

Kirjastopalveluja voitaisiin tarjota Novida ammattioppilaitoksen opiskelijoille – ja opettajille – myös kirjastoauton avulla. Liikkuva kirjasto voisi pysähtyä oppilaitoksen pihaan välitunnin tai tunnin ajaksi. Mielenkiintoa varmasti lisäisi, jos mukana olisi jokin houkutin, vaikka lukukoira! Lisäksi 3D-tulostin voisi olla ammattiin opiskeleville motivoiva väline saapua kirjastoon. Valitettavasti Liedon kunnanvaltuusto on päättänyt lakkauttaa kirjastoautotoiminnan kunnassa 1.8. alkaen, joten kirjastoautoa ei enää voi käyttää tämänkään ryhmän lukemaan innostamiseen.

Paras palaute lukuohjaustuokioista oli se, että opiskelijat halusivat tarkistaa kirjaston asiakastietojaan. Moni halusi pin-koodin, ehkä senkin vuoksi, että sen avulla pääsee kirjaston omatoimialueelle kirjaston palveluajan ulkopuolella. Ryhmien äidinkielen opettajan kanssa puhuimme myös siitä, että näistä nuorista tulee tulevaisuudessa vanhempia; isiä ja äitejä, joiden pitäisi osata, ymmärtää ja innostua lukemaan omille lapsilleen. Nuorten kanssa jutellessa moni kyllä muistaa, mitä itselle on pienenä luettu.

Lukeva Lieto -projektin puitteissa on koottu kattava paketti kirjavinkkejä nuorille aikuisille. Aihepiireinä on mm. scifi, dystopia, vampyyrit, uuskumma, seikkailut, sarjakuvat ja manga. Kirjavinkit löytää tästä linkistä.

 

Kirjoittaja: Sini-Päivi Aho, Liedon kunnankirjasto